On taas harjoittelijoiden aika. Kyllä, olen juuri sellainen kuukausipalkkaisessa työpaikassa jumittava keski-ikäinen, jonka työelämän valopilkkuja ovat kevät - kun harjoittelijat tulevat - ja syksy - kun harjoittelijat lähtevät.
Pidän siitä, että heitä on. (Siis teitä, jos satutte tätä lukemaan.) Sellaisia hiirenkorvaisia ensipäiväläisiä, jotka etsivät ujosti pälyillen ruokalan ovea ja kysyvät, millä sanoilla puhuttelisivat asiakasta sähköpostissa. Ja siitä, että päivä päivältä he osaavat enemmän ja kysyvät vähemmän ja tuntevat osaavansa ja alkavat muuttua hiiristä ahkeriksi myyriksi, laiskoiksi kissoiksi ja joskus jopa räksyttäviksi rakeiksi. Ja ihmisiksi, joilla on nimi.
Toisina päivinä se on minusta rasittavaa. Silloin kun pöydän reunan yli valuu tekemättömiä töitä, isoja projetkeja, pienten projektien silppua, ja sähköpostista syöksyy "tälle pitää heti tehdä jotain" -ohjuksia - ja samaan aikaan pöydän vieressä seisoo koko ajan joku, jolla ei ole tarpeeksi tekemistä tai joka ei osaa vieläkään tehdä sitä, mistä puhuttiin jo kerran. Tai kaksi tai kolme. Silloin tulevat mieleen ne ajat, jolloin puntissa roikkui räkänokka taapero ja kainalossa kävelytaidoton vaippapöksy, kaurapuuro tulvi yli ja samaan aikaan joku juutaksen jeesuskauppias soitti kiivaasti ovikelloa.
Siinä kohdassa pitää hakea kuppi kahvia. Istua alas. Aloittaa alusta. Unohtaa se, että on niitä niin sanottuja omia tärkeitä töitä. Pitää muistaa se oma ensimmäinen työpaikka, jossa pääsi tekemään jotain muutakin kuin pesemään vessoja tai haravoimaan. Kun tuntui ensimmäisen kerran sitä vuosikausia jakkarallaan jumittanut ammattilaista kuunnellessa siltä, että jossain kaikkien erilaisten hämärien irtotehtävien uumenissa onkin systeemi, jonka voin ymmärtää ja jota voin jopa kehittää. Että jonkun asian voi tehdä noin kuin se on tehty mutta myös jollain uudella tavalla, ja että ihan kohta olen siinä kohdassa, että oivallan sen. Ja saan sen myös sanoa.
Sillä sitä varten harjoittelijat ovat. Eivä vain siksi, että saisivat kerättyä harjoittelupisteensä, nostaa (eds sitä hävyttömän) pientä palkkaansa (jos ylipäätään mitään) tai hyödyttää yhtiötä suorittamalla suu supussa ne tylsimmät ja likaisimmat työt. Ei, he ovat harjoittelijoina isosti myös siksi, että saisivat tuntea, miltä tuntuu osata.
Jos siihen saakka syksyyn mennessä päästään, on ilo nähdä harjoittelijan lähtevän: pää pystyssä, varmana, täynnä vahvaa uskoa siihen, että häntä tarvitaan.
Sanokaa mitä sanotte. Minä ainakin otan töihin jokaisen harjoittelijan jonka vain saan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti