Globe Hopen idea hivelee sielua: ylijäämämateriaalin ja kerran (tai montakin kertaa) käytetyn nokkelaa henkiinherättämistä. Kaikelle on käyttöä! Ehkä jopa kaikille. Mutta missä on tuon ihanan uusiokäyttöfirman näppäräsormisten jumalten apulaisten värisilmä ja materiaalitatsi? Kun kurkistaa iloisen pussukan sisuskaluihin ja sieltä karjuukin vastaan hirvittävä tunkkaisenkuollut kuosi, haihtuu toivo. Tai no, ainakin halu ostaa. Samoin itkettää jo etukäteen läpikuultavasta verhokankaasta taiotun vinkeän käsveskan väistämätön lyhytikäisyys. Enkä kestä ajatusta siitä, mitä laukulle tapahtuu, kun kova ja pehmeä tikataan rinnakkain. Aivan. Se pehmeä kuluu väkisin puhki kauan ennen kovempaa.
Puntaroin käyttöarvon ja itseisarvon välillä, mutta onko yhtä ilman toista? Haluanko siis kestävän ja käytännöllisen, jota ei tarvitsisi ihan heti taas leikata tilkuiksi ja rakennella uudestaan? Armeijan ylijäämäkankaista Globe Hopekin tekee vaikka millaisia reippaita reissukasseja. Vai riittäisikö tällä kertaa ainoastaan kaunis - sellainen, jota katsoessa ja kosketellessa voi aidosti nauttia? Siis muustakin kuin tiedostavan kuluttajan hyvästä omastatunnosta.
Taidanpa ottaa ja ommella vanhoista kankaanlopuista omanlaiseni olkalaukun. Kestävän ja kauniin, joka täyttää tarkoituksensa.
Vielä on toivoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti