Ensimmäinen niin lämmin lauantaiaamu, että pitkä kahvi baarin terassilla tuntui ainoalta oikealta valinnalta. Otin kirjan mukaan. Mutta viereisen pöydän pariskunta vei ajatukset harhateille.
Olivat ilmiselvillä ensitreffeillä. Kävivät läpi olemisen perusteita: opiskelua, harrastuksia, ajanviettotapoja. Yksi kysyi, toinen vastasi. Nainen ehkä innokkaampana, ehkä vain puheliaampana piti piteneviä monologeja, nojautui ryhdikkäästi miestä kohti. Suu vauhdissa.
Mies puolestaan vetäytyi aina vain kauemmas kohti tuolinsa selkänojaa, painautui nyökytellen sen syliin, kunnes hiljeni kokonaan pää syvällä hartioiden välissä.
Kuuntelin tapaa, jolla nainen maalasi kuvaa itsestään. Hyvä ettei kaivanut koulutodistuksia käsilaukustaan, niin perustellinen oli historiakatsaus. Lukio, opiskelu, järjestö- ja yhdistysaktiivisuus. Menestys nuoruudenharrastuksissa sekä nopea aikuistuminen ulos niiden piiristä. Miten reipasta! Siis tunnollisuudesta huolimatta kuitenkin ehdottomasti oman tiensä kulkija, ei lainkaan mikään laumasielu. Ja varmasti myös iloinen, huumorintajuinen, urheilullinen, kiltti, lempä ja eläinrakas. Oikea kaupunkikypsä luonnonlapsi, jokaisen poikamiehen unelma!
Masensihan se etäämmältäkin. Teki mieli sanoa, että älä tyttökulta yritä niin hirveästi. Ei sillä mitään merkitystä ole, montako laudaturia tai montako ulkomaanmatkaa. Ne ovat kuitenkin vain kehyksiä. Rajaavia raameja, joiden sisälle voi kyllä olla kätevää maalata herkullinen laatukuva itsestään mutta myös erittäin helppo jäädä jumiin - ja yhtäkkiä elämä onkin toisaalla.
Paljon mielenkiintoisempaa meistä kaikista olisi ollut kuulla, mitä ajattelet. Vaikkapa kuolemanrangaistuksesta, tonnikalan liikakalastuksesta tai USA:n sosiaalipolitiikasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti