Toden hetki

Blogimetsän kansan keskuudessa kiertänyt haaste heitettiin Sudenkin suuntaan, ja tietenkin tartuin! Kuvioon kuulemma kuuluu lähettää tämä eteenpäin kahdeksalle muulle kirjoittavalle, mutta lavennan kenttää ja ehdotan, että ottakoon kopin joka pallon tuntee omakseen.

Siis kahdeksan tärkeää totta omasta itsestäni ja elämästäni - aloitetaan osastolta Valaisimet:

1. Omat pojat
Elämäni mielenkiintoisin matka. Ei vain kahden kasvavan ihmisen valloittavaan persoonallisuuteen vaan koko siihen tahmaiseen seitistöön, jonka lasten ja äidin jatkuvasti muuttuva ja mukautuva yhteys muodostaa. Herkkää, hilpeää ja aivan helvetin hankalaa, saatanan raivostuttavan takkuista, mutta pitää myös oman pään taatusti liikkeessä. Ja sitä tunnevyöryä, onko mitään mitä ei olisi vielä koettu! Hemmetti. Luottamuksellinen yhteys noiden heppujen kanssa on parempi lahja kuin ikinä osasin elämältä edes toivoa.

2. Kissat
Läheisyysgeneraattorimme. Suositellaan jokaiselle eronneelle naiselle ja jokaiselle varhaisteinille, joka sanoo äidilleen "yäk sä haiset, mee pois". Tekee hyvää myös isommille. Terveysvaikutukset taatut ja resepti on voimassa parhaimmillaan parikymmentä vuotta. Voidaan tarvittaessa uusia itse.

3. Meri
Äärettömyys ja veden hyväily iholla. Suola. Kun on sen rannalla ja katsoo horisonttiin, edessä on koko maailma. Kaikki sen mahdollisuudet. Epäterveellistä asua liian kauan liian kaukana merituulen tuoksusta.

4. Kuvat
Valo. Elo. Sarja. Kieli. Mieli.

5. Iho
Paksusta nahasta täyteen nahattomuuteen, koko skaala on käytettävissä kun kohtaa toisia ihmisiä. Millä aistilla kenetkin ottaa vastaan, jonkun silmien jälki menee välittömästi ihon alle ja toisen pelkkä olemus saa suomut kasvamaan läpipääsemättömäksi panssariksi. Olen ultraherkkä älylle ja sanojen kieputukselle, hulahdan täyteen reikiä ja valun ulos itsestäni toista kohti niin kevyestä värähdyksestä, että joskus pelottaa jo pelkkä silmien avaaminen. Ja kävelen pois kun pitäisi pysyä, jätän sanomatta kun olisi hetki sanoa. Vain siitä pelosta että vastaukseksi tulee tylytystä. Tai vain kuivuutta. Liikaa totta ja liian vähän luottamusta sudenkorentojen tanssiin...

Mutta avoimuus ihoa myöten, rehellisyys ihan ääriin saakka. Ilman niitä en voi uskoa rakkauteen.

6. Syttyvä liha
Mieletön ihmisen ominaisuus leimahtaa niin hillittömään himoon ja haluun toista ihmistä kohtaan, että järki, tieto, kokemukset ja kaikki koskaan hankittu viisaus katoavat silmänräpäyksessä ja ainoaksi oikeaksi johtotähdeksi syttyy orgastisen rakastelun odotus. Ja tietenkin sen jatkumona takuuvarmasti odottava ikuinen yhteinen onni ;) Mikä uusiutuva energialähde meissä ihmisissä elääkään! Kuohuvat kosket ja vinkuvat tuulet, uraani halkeaa, ihan kakkoseksi jäävät kaikki.

7. Välittäminen
Hyvä voittaa pahan 6-0, koska me uskomme niin. Ei se itsestään tapahdu. Että kaikilla olisi hyvä olla, pitää kaikkien välittää. Ja tämän takia en kyllä ikinä tule tajuamaan  valikoivaa välittämistä, jonka piiriin kuuluu vain oman kylän väki tai jotenkin muuten oikeanlaiset (-kieliset, -väriset, -uskontoiset). Jos jollain on paha olla, henki vaarassa tai nälkä, hänestä on pidettävä huolta, as simple as that. Ja jos empatia tuottaa jostain syystä vaikeuksia, voihan sitä ainakin olla lisäämättä toisen tuskaa ja olla vain hiljaa. Joskus sekin on ihan hyvää välittämistä.

8. Raha
Jos sitä ei olisi sen verran tarpeeksi, että peruselämäntarpeet saadaan hoidettua, ajattelisin sitä aivan liikaa. Siihen mielen vankilaan en halua enää koskaan.


Listaa voisi jatkaa mutta siihen puutuisivat kaikki, minä mukaan lukien. Mutta näillä eväillä pysyn elossa ja muilla sitten herkuttelen.

Kovasti peräänkuulutetussa Kellariosastossa on paljon mustaa ja yön lasten suruja ja murheita. Mietin pitkään - minäkin - sitä, mikä loppujen lopuksi olisi minusta totuus mallia Children of Night, mitkä sellaisia tunnustuksia, joissa näkyisi synkin osa minua. Salaisin? Nekö kohdat, joissa olen kuvitellut jotain kiellettyä? Tehnyt jotain yleisesti paheksuttua? Jotain oikeasti pahaa? Konkreettista?

Luulen, että Kellarista löytyy meiltä kaikilta jotain vielä paljon pahempaa.

Ihan pahin asia, jonka minä olen tehnyt, on alistuminen. Alistuminen itseeni kohdistuvaan vääryyteen. Mikään ei ole niin paljon tuonut mustaa ja pimeää, niin paljon yötä omaan mieleeni kuin se, että olen ottanut annettuna sen, mikä on rikkonut oman käsitykseni minusta itsestäni kokonaisena ihmisenä. Väkivaltaa: henkistä kylmyyttä ja välinpitämättömyyttä. Lapsilla vain on harvoin vaihtoehtoja mutta aikuisempana olisi jo ollutkin. Minä vain en osannut niitä löytää enkä aina etsinytkään.

Seuraavaksi pahin asia on se, että meni liian kauan, ennen kuin tajusin, mistä oli kyse. Niin kauan, että jotain samasta pahasta ehti jo siirtyä omiin poikiinikin. Ja sen ajatteleminen sattuu vieläkin ihan helvetisti.

Mutta minä olen kiivennyt sieltä Kellarista kohti Valaisinosastoa ja oppinut näkemään asioita, joissa on luxeja ja watteja ja voltteja, loistoa, hehkua ja halogeeneja. Ja olen saanut oppia ymmärtämään, että ne ovat olemassa myös minua varten.

Tätä minun elämääni.