torstai 14. helmikuuta 2013

Kengät

Made for walking, liikkuva minä sanoo ensimmäiseksi. Mutta tänään kuljin sellaisten kenkien ohi, jotka olivat made for watching.

Ei, ne eivät olleet ne paksupohjaiset siniset saapikkaat, joiden lasikoron sisällä oli punainen kultakala akvaariossaan. (Ne kengät olivat eräässä 70-luvun elokuvassa, jossa sen ajan afroamerikkalaiset pörröpäähipsterit hiippailivat keltaisissa housupuvuissan New Yorkin kaduilla ja myivät itseään ja toisiaan, ja traagiseksi lopuksi akvaario hajosi ja kala kuoli. Mitään muuta en siitä elokuvasta muistakaan.)

Eivät ne olleet myöskään ne istumakengiksi kutsutut kirkkaanpunaiset piikkikorkokengät (12+ ...senttiä, ei ikävuotta), joista haaveilemisen katsotaan kuuluvan jokanaisen synnyinlahjanaan saamaan perusolemukseen. Jokanaiset taitavat olla tosi tylsiä tyyppejä. En tosin tunne kovinkaan monta, joten yritän olla tuomitsematta heitä pelkän kenkämaun perusteella.

Ja ei, en puhu myöskään minnaparikoista, en manoloblahnikeista tai muistakaan merkkituotteista, jotka nähdessään pitäisi kai kirkua tai vähintäänkin huokaista mutta joiden hinta ja käyttöarvo eivät ole missään suhteessa toisiinsa. Paitsi jos kengät on saanut vahingossa lahjaksi ja onnistuu realisoimaan niiden arvon ennen ensimmäistä käyttöä riihikuivaan muotoon.

Puhun eleganteimmista miesten kävelykengistä, jotka olen koskaan nähnyt.

Tämä on tunnustus. Miestenkenkäosastot ovat hekumallisia paikkoja, jotka saavat minut haikeaksi ja joskus surumieliseksikin. Vähän kuin lempeiden rakasteluäänten kuuluminen vaimeasti naapurin seinän takaa. Tai kun mies korjaa varovasti vinossa olevaa huivia takaisin naisen paljaan hartian ylle.

Ne kengät näyttivät tutuilta, vaikka en ole koskaan nähnyt samanlaisia. Yhtä kauniita, yhtä linjakkaita, yhtä kertovia.

Ehkä ne olivat muisto, jonka olisin halunnut omistaa.

4 kommenttia:

  1. Haaa! Tietyn horoskooppimerkin ruumiinosa on jalat. Eli kengät ovat se juttu.

    Oletko koskaan ajatellut, kuinka paljon meillä naisilla kengät vaikuttavat mielentilaan? Jos hiihtelet aamutossuissa, järkevissä eccoissa, terveyssandaaleissa - tai sitten makeissa koroissa taikka muissa spesiaalivetimissä? Fiilis muuttuu kenkien mukaan. Radikaalisti.

    Mun heikko kohta on bootsit. Oikeesti rakastan kunnon lännenbootseja, ne saa lanteet keinahtamaan, askeleeseen terävyyttä ja fiilistä kehiin. Lapset puhuvat mummonpotkimisbootseista. Ja muistuttavat, että kenenkään muiden äideillä ei ole bootseja. No mulla on. On aina ollut ja tulee aina olemaan.

    Toinen makea on yli polven ulottuvat mustat saapikkaat. Niiden tarina alkaa lasten kanssa kenkäkaupassa käynnistä. Lapsille talvikenkiä haettiin ja sain päähäni kokeilla noita syntisen seksikkäitä saapikkaita. Lapset kirkuivat: Äiti - sä et VOI pitää tollaisia saappaita!!!" Eli ne oli sitten pakko ostaa... Harvoin niitä pidän, mutta ne on kyllä provosointimielessä aika hyvät ;)

    Oikeasti vietän suurimman osan aikaani kotona Nokian kumisaappaissa.... ja ikää myöten mukavuus ylittää muut näkökulmat. Silti - aina joskus on kiva vetäistä fiilikset kehiin.

    Vielä irtoaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kyllä! Ehdottomasti. Sopivasti korkoa ja ranka asettuu juuri oikeaan ryhtiin. Kaikki mielialalysyys haihtuu hetkessä ja suorastaan tihkumme seksiä ;)

      Bootsityyli kolahtaa myös, sitä sävyä löytyy täältäkin. Kengissä pitää olla vääntöä.

      Yhdet lempparini ovat olleet käsintehdyt flamencokengät, lesti ja painopiste sellaiset, että ei koskaan edes tajunnut tanssivansa korkokengillä.

      Ja joskus lampustelen reteesti birkkareilla, mutta niissäkin on oltava persoonaa. Ei siis mitään huopatohveleita meikäläiselle.

      Mutta kotona minulla on paljaat jalat. Tai villasukat...

      Poista
  2. Äh. tämä olikin näitä kaupallisiin lisukkeisiin sidottujaego-juttuja ja minä kun luulin että syvemmissä vesissä mennään. Ajattelin että ehkäpä kyseisten miestenkenkien kantaja on aiheuttanut pysyvän jäljen sieluun ja siksi nuo miesten kengät vetävät puoleensa. Miten sen sanoisi, mielleyhtymän ja sen mukanaan tuoman hyvän olon tunteen kautta mutta taas aivoni yrittivät tehdä yksinkertaisesta asiasta vaikeaa. Se onkin kiroukseni toisinaan sillä en näe asioita vaan koitan analysoida niitä liikaa, varsinkin näin väsyneenä mitä nyt olen.

    Kengistä viis, sinulle rakas Sudenjälkeni haluan toivottaa Ystävänpäivää ja nyt jos minulla olisi mielen valta materiaan,saisit myös tuntea sen. Olet jotain sellaista mitä Äiti Maa on pitänyt liian kauan pimennossa, tai sittten polkuni ovat menneet aivan väärään suuntaan. Pääasia että olet nyt siinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista sanoista!!

      Ja kenkäjuttu sinun pitää kyllä lukea uudestaan virkeämmässä mielentilassa ;) Kyse ei siis ollut tuotesijoittelulle luodusta tyhjästä tekstikehyksestä vaan erittäin emotionaalisesta ja henkilökohtaisesta kokemuksesta. (Vaikka Titan kanssa taidettiin yltyä kyllä vähän materiaalisempaankin hifistelyyn...)

      Mutta nuo mainitut kengät, tekstillisen inspiraationi alkulähde, menivät hyvin syvälle, kolahtivat nimenomaan sieluun ja siellä olevaan tyhjään kohtaan, jossa olisi pitänyt olla muiston herättävä muistikuva mutta ei ollut.

      Terveisin yksi, joka AINA analysoi KAIKKEA ja takuuvarmasti AIVAN LIIKAA. Mutta tällaisiahan me olemme, väsyneinä tai ei-väsyneinä. Ja juuri siksi näin herkkuja ;)

      Parempaa tätäkin päivää!

      Poista