lauantai 23. helmikuuta 2013

Säälittävä kapina

Onko surullisempaa näkyä kuin aikuinen ihminen, jonka järisyttävin kapinan muoto yhteiskuntaa vastaan on polttaa puolisalaa tupakkaa lähijunassa?

Jotenkin pääni joustaa saman puuhan kohdalla, kun sen tekee alamittainen lökäpöksy, mukauhitellen ja tavoitellen jenginsä ihailua. Okei, myönnän, hyvinvointitäti minussa kyllä nostaa päätään (tai sitten se on vain se samanikäisten lökäpöksyjen äiti) ja mietin joka kerta, olisiko kuitenkin syytä sanoa jotain. Keuhkosyövästä, sikiövaurioista tai vaikka vain kanssakulkijoiden kunnioittamisesta, siis niistä perimmäisistä pikku syistä, miksi tupakointi julkisissa sisätiloissa nyt vain on kielletty juttu.

Saman ilmiön toinen muoto sijoittuu usein sekin julkisiin kaupunkikulkuneuvoihin, juniin, busseihin ja ratikoihin: oluen sipittely takapenkillä, tölkki puoliksi hihan sisällä tai taskussa piilossa. Ihan oikeasti - onko kahdenkymmenen minuutin taukoa ketjunaukkailussa ihan mahdoton kestää? Vai onko kyse sittenkin vain tavasta - ja siitä ikiaikaisesta nuoruudenkapinan jälkikaiusta, jonka rohkein ilmentymä todellakin tuntuvat olevan sisätilasauhuttelu ja pussitissuttelu.

Olenhan minä nähnyt autonperänlennättäjiäkin, niitä 30 km/h -alueella kahdeksaakymppiä kaasuttelevia. Meillä päin ne ovat enimmäkseen karvanoppakollien tuunattuja ritsoja tai pikkiriikkisiä pizzatakseja. Korvakuulolla voi erottaa, kummasta on kyse: edellisten moottorit yrittävät murista, jälkimmäisten asvalttipaiseet pörisevät. Mutta sitäkin ahkerammin.

Ja tässä kohdassa on pakko havahtua huomaamaan tosi vaarallinen mahdollisuus lipsahtaa omine aatoksineen aivan puhtaan sukupuolirooliasenteellisen yleistämisen puolelle. Hyvän matkaa keski-ikäisen elämäni aikana en nimittäin muista nähneeni yhtään naispuolista junakessuttelijaa. Siiderinlipittäjiä kyllä. Ja peltilehmähurjastelijatkin ovat olleet poikkeuksetta maskuliineja. Puhummeko siis sittenkin näyttävän räyhäkästä identiteettiä havittelevasta testosteronikapinasta? Turhautuneista leijonanmetsästäjistä, joille urbaani asvalttisavanni ei anna tarpeeksi villejä virikkeitä ja joiden täytyy hakea ne - kyllä, aivan: todella pateettisen säälittävin keinoin? Vai jostain käsittämättömästä kyvyttömyydestä tajuta, että yhteisön kantavuus perustuu yhteiselle sopimiselle ja että yksilö ei todellakaan ole yhtään mitään ilman yhteisöään.

Luin jostain, että meidän aikamme ongelma ovat liian suuret laumat. Siis verrattuna paviaaneihin. Miljoonakaupungit ovat ihmisjärjen vastaisia, samoin nämä meidän tuhansien yksilöiden pikkucitymme. Sillä ihmisen apinanaivot kykenevät käsittämään yhteisökseen vain melko pienen pääluvun - jolloin kaikista muista tulee vastustajia, joiden kanssa on kisattava elintilasta.

Vaikka sitten röyhyttelemällä sitä itselleen lähijunassa tupakalla.

p.s. Herää miete: mikäs on se estrogeeniversio tästä samasta kapinasta? Uusjumittuminen sisustus- ja ruoanlaittohifistelykeskeiseen "naisten" maailmaan? Naapurin puskeminen päiväkodin portilla nurin ultrasporttisilla kaksostenrattailla? Vai ovatko nämä kaikki liian helppoja ja ennen kaikkea asenteellisia vastauksia?

Ajatus jatkuu...

6 kommenttia:

  1. Aaaaahhh... ihanaa raadeltavaa ajatuksille!

    Minä en kestä kaupungeissa kuin tietyn ajan. Tarvitsen tilaa ja rauhaa ympärilleni. Täällä maaseudun H Y V I N harvaanasutussa maisemassa olen omassa ympäristössäni.

    Sen verran kokemusta kuitenkin kaupunkiasumista on, että tiedostan lajin haasteellisuuden. Liikaa väkeä liian pienessä tilassa tuottaa ongelmia. Human being tarvitsee tilaa ympärilleen tavalla tai toisella. Liian tiivis populaatio saa aikaan sairaita piirteitä. MINÄ tarvitsee tilansa.

    Testosteronia minulla mahtaa olla liikaa. Ajan nelivetoisella sangen hevosvoimaisella autollani tuulettaen päätäni tarpeen vaatiessa nelipyöräluisuilla mutkissa sopivasti auton kylkeä eteen heittäen. Bassojen jytke on kuin amispoikien menopeleissä. Voin tehdä sen, koska kukaan ei näe tai kuule sitä. Keski-ikäisyys ei silloin paljoa purista. Kun pitää tuulettaa, niin tehdään se! Täällä riittää hiljaisia, mutkaisia sorateitä vetästä Aleenit kehiin.

    Muutenkin kuittaan itseni sangen vapaaksi normeista. Se tuo vapautta sielulle, kun ei tarvi miettiä miten pitäisi "käyttäytyä"

    Lapset kyllä kritisoivat (kuuluu heidän toimenkuvaansa) äidin normeihin kuulumattomuutta. Siinä iässä The Main Point on olla samanlainen. Löytäkööt itse oman tiensä. Minä olen vain huono esimerkki :) Vaan perhana nautin siitä!

    Vanhainkodissakin koitan taatusti vetää rollaattorilla nostalgisen nelipyöräluisun... MP3:n (tai tulevaisuuden version) luurit korvilla kuunnellen ikivanhaa Alice Cooperin Poisonia.

    VastaaPoista
  2. En tiedä sillä vaikka en kunnioita Järjestelmää tippaakaan, en silti käyttäydy ääliömäisesti. Kuvailemasi käyttäytyminen kun ei mielestäni ole kapinaa vaan halveksuntaa kanssaihmisiä kohtaan ja se pistää vihaksi. Okei, olen erakkoluonne ja toisaalta minulle on sama mitä kukin tekee kunhan pysyvät poissa tontiltani mutta voi sitä edes yrittää oll sivistynyt kun lähtee liikkeelle. Meitä on moneksi. Liian moneksi.
    Nimim. Tungustan The Stemu II:sta odotellessa

    VastaaPoista
  3. http://www.youtube.com/watch?v=ggozyhXqzxk

    Tulevaisuutta... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No en yhtään ihmettelisi jos näkisin teidän kahden päästelevän tuollaisella :D

      Poista
  4. Jee wau! Vauhtia vanhuuten! Ja saa sitä olla tässäkin päivässä, en minä sitä. Mutta jos ainoa jännitys tulee siitä, saako rähinän aikaiseksi konduktöörin kanssa, joka - kuten työhänsä kuuluu - huomauttaa siitä tupakanpoltosta tai tölkin avaamisesta, ja jolle sitten voi pullistella ja uhkailla turpiin vetämisellä, tuskin kyse on kovin suuresta sielun vapaudesta...

    Tänään kyllä mietin, että onkohan niin, että edes rähinä on parempi kuin pelkkä yksinäinen hiljaisuus. Tuli nimittäin hiihtoladulla kävellen vastaan vanha muori, joka karjahteli alta aika-yksikön henkilökohtaisen vaellusvapautensa puolesta samaan tahtiin kuin hihnassa temponeet sairaan kimakasti räksyttävävät puudelinsa. Hänellä on kuulemma oikeus käyttää latua koiriensa ulkoittamiseen, koska se on ulkoilureitti. Ja minä kun jäin vain mäen päälle odottamaan että mahtuisin laskemaan sen turvallisesti ilman että he jäävät alle...

    No, vituttihan se räksytys, mutta kun olen Pepponen tapaan erakkoudestani huolimatta kohtalaisen asiallisesti käyttäytyvä aikuinen ihminen, jätin sanomatta, että enpä minäkään tunge koiranpaskatusaitauksiin hiihtelemään, en kävelemään enkä EDES pissalle, vaikka nekin käsittääkseni ovat ihan samanlaisia kunnan kustantamia julkisia ulkoilualueita...

    Yksi, mikä minusta tekee erakon, on juuri tuollainen käytös. Ei kiinnosta kuunnella/katsella typeryyttä, epäkohteliaisuutta, itsekkyyttä ja ihan silkkaa törkylstä ilkivaltaa. Ehkä se on minun paviaanintapani kestää liika ihmismäärä ja sen tuomat yhteisön (itse)tuhoiset lieveilmiöt, jotka liian usein kohdattuna suoraan sanoen masentavat.

    Järjestelmä. Inspiroiva aihe, tästäkin näkökulmasta. Palaan siihen paremmalla ajalla...

    VastaaPoista
  5. Niin samaa mieltä tuon erakoitumisen syyn kanssa, ei kertakaikkiaan jaksa katsella ihmisten itsekeskeistä mottipäisyyttä päivästä toiseen.

    VastaaPoista