Kahdeksan tuntia puhetta Dr. Jekyllin seurassa. Olen nahaton.
Niin paksu arkipinta meillä molemmilla, kauan siitä kuin viimeksi näimme. Ainakin kahden tunnin paksuinen. Vasta sitten tulivat välähdykset, tutun tunteminen, muistaminen. Ja kosketus, niin tarkasti sanoilla juuri niihin kohtiin, joista toisemme tunnemme.
Lopputulos: yhä vain haluaisin jakaa kaiken hänen kanssaan, parvekekukista astronomisiin älynväläyksiin.
Ja silti vaikenen, astelen kauemmas. Vaikka sydän repeää.
Niin perkeleen epäreilu on tämä maailma, ja sellaisia pelkureita ihanimmatkin ihmiset.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti