Uneksija otti jälleen yhteyttä. On kesäkuu, on valoa ja lämpöä, on aika jolloin tapasimme. Siitä on monta vuotta ja monta vuotta hän on tehnyt samalla tavalla: laittanut vanhoja lämmittelevän viestin juuri samaan aikaan.
Minusta ei tuntunut miltään. Hänestä oli selvästi tuntunut. Hän oli nähnyt unta, unessa minut, olin ollut läsnä, hänen vierellään... tarpeeksi syitä kuvitella, että samaan aikaan toisaalla olisin kovasti intensiivisesti ajatellut juuri häntä. Hän oli telepatiakuvitelmansa lumoissa, minä täysin aistiton.
Tai oikeastaan vielä enemmän: olin kylmä. Jopa ärsyyntynyt. Piti vähän ponnistella, että en olisi kuulostanut tylyltä, kun vastasin (ja tietenkin vastasin): kuulostaa tavalliselta kesäuusinnalta. Ei sen kummempaa. Tuttu ilmiö.
Kuulkaa siis hyvät kaihoisat kesälesket ja muut yöttömän yön tuijottelijat: se mikä on kerran kesäkuussa saattanut olla kivaa, ei välttämättä ole sitä enää seuraavana vuonna eikä varsinkaan siitä eteenpäin. Ei. Kesäpukki on aivan yhtä rasittava legenda kuin jouluinen veljensä - ja kuka ihme haluaisi samat lahjat joka vuosi? Toisto tappaa kaiken luovuuden.
Ärtymyksen jälkeen tuli kuitenkin vielä inhimillisyys ja muistin Edu Kettusen laulavan: "En se ole minä joka sisälläsi huutaa."
En olekaan.
Muista se ensi vuonna, kun kesäkuu taas koittaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti