Kun tulisikin vastaan ihminen (lue: mies), jolle käyttöarvoni olisi toisarvoinen tekijä ja itseisarvoni - siis tämä minä ihminen - number one.
Hyvinä päivinä olen satavarma, että jonain päivänä tulee. Huonompina vakuuttunut siitä, että silmiin katsova ääretön aitous on täysin kadonnut luonnonvara, josta minun elinaikanani ei tulla enää näkemään vilaustakaan.
Aivan: sain taas kerran puhelun ihmiseltä, jolla ei pitänyt olla enää mitään asiaa minulle. Sellaiselta ihmiseltä, tiedättehän, jonka kanssa on oltu lähellä mutta ei enää pitkään aikaan. Sellaiselta, jonka kanssan nykyään on jo vähän vaikea keksiä puhumista edes puolivirallisissa tilaisuuksissa, joissa satutaan vastakkain. Vaikka olisi viinilasi kädessä ja hulisevaa seuraa ympärillä.
No, sainpa puhelun, jonka jälkeen mietin, minkä helvetin taki sen sain. Enkä keksinyt mitään muuta syytä kuin että hänellä oli tylsää. Oli perjantai. Työ ei enää oikein maistunut eikä viikonloppukaan niin hirveästi innostanut. Että jos tuo nainen tuolla jossain kuitenkin vielä vähän hauskuuttaisi, olisi taas iloinen ja kannustava ja ehkä vähän ymmärtäväinenkin... seurallinen nyt ainakin!
Vitut olin.
Jäähtynyttä soppaa ei nimittäin enää samoilla haloilla lämmitellä. Eikä minua millään 13,5%:n intensiteetillä. Minimini on 150.
Sitä paitsi käyttötavarat ovat esineitä ja ne ostetaan kaupasta.
Intensiivisen työpäivän (juuri se mainitsemasi 150% ja peräti tuoreilla haloilla lämmitettynä :P) sekä saunan pehmentämin aivoin mietin onko sinun nyt tyhjyydestä tarkoitus löytää jotain. Itsesi olet löytänyt. Ja sen mitä et tahdo. Loistava rajaus. Ehkä juuri sitä mikä on tarpeen.
VastaaPoistaRespektiä Siulle, nainen! Minä tuollaisen puhelun kohdatessani koittaisin "asiakaspalvelijana" vetää minuutin diipadaapaa ja sitten pahoitella kun toinen puhelu piippaa korvaan. Tai akku loppuu. Tai tulee vieras. Whatever.
Silmiin katsova aitous on harvinainen luonnonvara. Vähempään ei voi eikä kannata tyytyä. Se syttyy, jos syttyy. Ei kituen ja savuten, vaan roihuten.
Silti joskus joku voi jossain kaivata pientä rohkaisua. Pientä vihreän kajon vilkahdusta. Rohkeat tarttuvat siihen.
Kiitos kannustuksesta, kultainen! Ihan liian pitkään asiakaspalvelija minussa tekikin juuri noin, tai ehkä se perusystävällinen humaani minä, jonka mielestä jokainen ihminen on aina kuitenkin ystävällisyyden (tai ainakin kohteliaisuuden) arvoinen. Mutta kuten sanottu, ihan liian pitkään, selvästi ainakin tämän henkilön kohdalla.
PoistaEttä sitä respektiä. Otettava, kun ei kerran muuten anneta.
Ja samaa tyhjyysteoriaa olen miettinyt minäkin. Pöytä puhtaaksi, niinpä, kaikenlaisilla fissioräjähdyksillä on lennätetty jäysteitä taivaan tuuliin ja ihan ikilevyä myöten kohta kloriitilla puunattu, joten on kyllä parasta olla aika helvetin(!)moinen juhla-ateria tulossa ;)
Ensiksi anteeksipyyntö siitä, että luen tätä vasta nyt. Eilinen ilta meni PayPalin kanssa riehuessa ja muut (tärkeät) asiat jäivät huomiotta. Mitä tekstiisi tulee niin sanonpahan suoraan että voi perkele, sinulle jos kenelle soisi sitä aitoutta osaksi ja kohdattavaksi.Ihmiset ovat typeriä, ne eivätnäe pintaa syvemmälle ja näin niiltä jää se koko loppuelämän täyttävä Täydellinen Matka kokematta. Enää ei haeta kuin tarpeiden täyttämistä vaikka yksin ollessa monikin kiroaa tätä samaa asiaa - siis puhun nyt meistä miehistä. Ollapa maailmankirjat toisin niin...sillä tähän liityy yksi pyyntö; toivon ettet enää pähkäile (ainakaan Luostarissa) Korven sijaintia sillä monasti voi niin kuin Grimmin saduissa eli arvaus voi olla hyvinkin lähellä... ;D (Siksi sitä kuvaakin olen kerjännyt - ihan vaan moikatakseni :D )
VastaaPoistaVoi miekkonen, älä sinä pyytele anteeksi, kun olet kuitenkin se blogisfäärin nopein ja ystävällisin ja lempein kommentoija! Ja minulla enemmänkin tapana tulla ja mennä ja heilua irrallaan tuolla reaalitodellisuudessani päiväkausia ilman mitään kosketusta tähän pää-elämään täällä. Mikä ei tarkoita sitä, etteikö sillä olisi minulle erittäin suuri arvo - ja erityisesti sinun ja Titan vuoksi, jotka olette ihan uskomaton lähiheijastuspinta. Tärkeitä, hyviä, rakkaita.
PoistaKiitos siis sinullekin siitä, että taas kerran näit parkaisuni ytimeen. Joskus tulee ulvottua kuin eläin, ja vaikka toisaalta-toisaalta -syvämiettiminen onkin se vahvin puoleni, ilman eläintäni en elä. Kuten ylemmässä vastauksessani kirjoitin, liika hyväntahtoisuus kääntyy helposti itseä vastaan - ollako kynnysmatto vai se joka sen päältä kävelee, kas siinä pulma. Veitsenterällä, veteen piirretty viiva, ja kuitenkin vain sitä pitkin löytyy tasapaino ihmisen ja ihmisen välillä.
Uskallusta kaipaan toiselta ihmiseltä, rohkeutta hypätä. Purjehtia avomerelle, ei mihinkään nössöön satamaan. Antaa tuulen viedä. No joo, samoja mantroja pitää joskus paukuttaa ihan omaankin päähän, asuu se pikkupelkuri välillä täälläkin (kellä meistä ei). Mutta tärkeisiin ihmissuhteisiin on mentävä täysillä, kaikki tai ei mitään.
Lopuksi lupaan & pahoittelen kovasti: ei ollut eikä totta vie myöskään ole tarkoitus paljastaa arvailuillani mitään, mitä et halua Luostarissa paljastaa. Korven maantieteellisellä sijainnilla ei minulle ole mitään merkitystä (ja sitähän en edes pähkäillyt vaan ainoastaan kielellistä lapsuudenmaisemaasi) - tuotti vain nostalgista tunnistamisen iloa kuulla niin tuttu murre. Tuli oma kansakoulu ja ne puiset kahdenisuttavat pulpetit mieleen.
...kahdenisTuttavat. Indeed :D
PoistaN oe i sillä arvailulla loppujen lopuksi oleväliä kun aika moni tietää. En vaan halua niitä hmmm....erilaisen kehityksen omaavia kommaentoimaan kun he tajuavat että Jumalauta, sehän on...!
PoistaRakas olet ja nyt lakkaat sen itsesi pidättelemisen tai otan sut viereeni kahdenisuttavaan ;D <3
Kuten huomaat, rienaan sun kirjoitustasi ja itselläni on heti kaksi ensimmäistä sanaa päin persettä. Näin se maailma opettaa ;D
PoistaEläköön kaikenlaiset kahdenisuttavat opetusvälineet! Ja kaikki jäljellä olevat vuodet on nimenomaan tarkoitus viettää ihan täysin pitelemätöntä ja pidättelemätöntä elämää ;D
PoistaJoskus se vaatii nimenomaan sitä, että karistaa sekä kannoiltaan että harteiltaan just kaikki mahdolliset "erilaisen kehityksen omaavat" kommentointiaddiktit sekä sopivan määrän omaa henkilökohtaista historiaansa. Rops vaan ja taas mennään, bluesia luureissa ja nokka eteenpäin!
Ja nyt rupesi ihan väkisin naurattamaan tuo oma eilisiltainen otsikointini. Totta, voisihan elämää & mahdollisia tulevia ihmissuhteita alkaa siitäkin näkökulmasta tuijoitella, löytyykö tapissa käyttöarvoa vai ei ;D
VastaaPoistaKiitos Susi kauniista sanoistasi <3. Jatkan pohdintaa asettamalla aikajanan esille. Jokainen meistä on aloittanut pisteestä A ja erinäisten välietappien kautta päässyt tähän JuuriNytTässä pisteeseen. Lasti on kasvanut, kokemuksia on kertynyt. Onnistumisia ja myös niitä päätä seinään hakkaamisia. Siitä muodostuu kokemus. Kaunis ja katkera. Täydellinen.
VastaaPoistaKokemus on taas mielenkiintoinen asia. Siinä kristallisoituu eletyn elämän tase. Toisaalta tulee ymmärrystä elämästä. Tehdyistä teoista, niiden syistä ja seurauksista. Tulee varovaisuutta mahdollisuuksienkin edessä.
Nuoruudessa syöksyy asioihin, tilanteisiin ja ihmisiin vauhdilla, ilman turvaköysiä tai jarruvarjoja. Turpiin tulee - ainakin jossain vaiheessa. Ihmiset paljastavat kasvonsa, raadollisuus puskee esiin ja ihanteet rapisevat. Kokemus kasvaa.
Kokemus on rikkaus ja painolasti. Ei irtoa enää huvatonta syöksymistä, kyntensä polttanut oppii varomaan ja etenemään varovasti haistellen. Entiset palohaavat muistuttavat arvillaan. Pelko iskeytyy perseeseen, ennakointi voi tappaa hyvät kohdalla olevat tilaisuudet.
Kristallipallo olis tosi hyvä kampe. Näkis missä oikeesti on mahiksia ja mikä on tosi dööd jo lähtiessään. No kokemus muotoilee meille henkilökohtaisen kristallipallon. Mutta mitä lujempaa monoa on tullut vasten näköä, sen tehokkaammin sielu oppii suojautumaan.
Pitkästä esipuheesta päästään itse asiaan: kuuntelemalla sydäntä löytää aidot asiat. Sydän tietää - se suodattaa kokemukset ja ainoa mikä voi jäädä puuttumaan on rohkeus. Ja jos miehellä ei ole rohkeutta laittaa itseään peliin, niin hän ei ole sinun arvoisesi.
Vahva nainen tarvitsee vahvan miehen. Heikot ei jaksa, kykene tai menesty. Toivon todella sulle Kohtaloa, joka tuo sen pirullisen vahvan miehen. Siinä sitten ulvot... välillä nautinnosta ja välillä raivosta... :D
Mutta anna kohtalolle mahdollisuus.
Allekirjoitan niin tuhannesti nuo ajatuksesi... sitä henkilökohtaista kristallipalloa myöten!
PoistaVaikeinta on arvostaa itseään niin paljon, että pystyy ohittamaan hetken tarpeensa takertumatta ja näkemään ison mittakaavan. Tai sen puuttumisen. Sitä kait edelleen harjoittelen ja siksikin näitä ihmissuhdeasioita niin usein puhkun ja puhisen. Siis kiitos jälleen vahvistavista sanoista <3
Ihmissuhteet on koko elämän vaikein asia. Sitten kun ne opitaan, niin ollaan valmiita poistumaan universumin kiertoon.
VastaaPoistaMinä erinäisten epäonnistumisten jälkeen löysin sielunkumppanini. Ja on siinä perkele ollut sen jälkeen kestämistä :D Monta kertaa olen murhaa miettinyt, mutta en kertaakaan avioeroa. Maestro on sitä kerran ehdottanut, mutta mulle ei kelvannut. Eli välillä on jumalatonta vääntöä, välillä totaalista puhumattomuuta - mutta aina sielujen ollessa solmussa kehot ovat pystyneet puhumaan ja rakastamaan.
Missään hemmetin tähtitaivaassa ei tässä eletä - inhoan kumppanini monia piirteitä, mutta tiedän sen että mitä ei voi muuttaa on se hyväksyttävä. Tai tulee hulluksi. Oppii joustamaan, niin outo sana kuin se onkin :) Ja tämä ei toimi sitten yhteen suuntaan. Olen mitä rasittavin vaimo.
Mutta ihmissuhteet on se koko elämän vaikein juttu. Kumppani rinnalle on tärkeä. Ilmankin tulee toimeen, mutta kaipaus on ja pysyy. Jos löytäis hyvän, sopivan ja täydentävän.
Meille se on vahva mies, joka tuntee itsensä ja toimii oman kehon keskuksen energioilla. Johon ei tarvi peilta voimaa, vaan se energia löytyy itsestä. Joka näkee voimavarat myös ympräillään ja osaa toimia siinä energiaverkossa jakaen virtaa itselleen ja muille kuin vanhanaikainen muuntaja ikään.
Aika on muuttunut hyvin voimakkaasti. Mies ja nainen-suhde on murroksessa. Onko paine median vai mistä, mutta aina vain vaikeammaksi menee löytää jotain järkevää, tunne-elämältään tervettä ja sydämeltään aidosti tuntevaa elämää.
Silti se ei tarkoita sitä, etteikö se ole mahdollista. Jos se minulle oli mahdollista, niin se on muillekin. Kyseessä on kyky erottaa asioita. Jalokivet lasihelyistä. Annetaan jalokiville mahdollisuus loistaa...
Olet kyllä niin asian ytimessä! Lihanmakuhan se nimenomaan on mitä minäkin kaipaan, tosi, vahva ja värikäs. Eikä minullakaan mitään käyttöä olisi täydellisyydelle, sulalle hunajalle tai ikuisille poutapilville. Pitkästyisin kuoliaaksi täydellisessä käsi kädessä -harmoniassa...
PoistaJa tuo vahvuus - ihan tasan noin. Vahva mies, ja niin vahva, että kestää myös naisensa vahvuuden. Ei ole vielä tullut vastaan.
Murroksessa on mielestäni ei vain miehen ja naisen suhde vaan ylipäätään se tapa, millä ihmiset ovat keskenään, kohtaavat toisensa. Nopean (itse)tyydyttäytymisen minä-minä -malli on kovaa vauhtia leviämässä vauraista maista vähemmän vauraisiin, yhteisöllistä vastuuta ei välitetä kantaa koska kaiken voi kuvitella saavansa rahalla - ja koska kaikki on ostettavissa, voi olla persoonaltaan kuinka ohut ihminen vaan, kunhan pystyy tekemään kukkaronsa täyteen rahaa. Tähän harhaan on helppo mennä ja jäädä.
Samaa juurta on kiihtyvä paine kuluttaa - siis ihan kaikkea. Vain uusi ja uusi ja uusi saa sävärit aikaan. Ja tavallaanhan se on totta ja yksi niitä draiveja, jotka ovat ajaneet ihmislajia eteenpäin, keksintöihin ja kehitykseen. Mutta voi kun ihmiset oppisivat tavarataivaan sijaan näkemään, miten se uusi kasvaa itsen sisältä ja toisen sisältä ja ihmisten kohtaamisissa, kerros kerrokselta, syvyys syvyydeltä, oi vitsi että ihmissuhteet todella ovat se vaikein juttu mutta myös se ihan ehdottomasti kiehtovin ja antoisin!!
Jalokivet lasihelyistä! Siinä motto.
Hyvä kirjoitus! Olen muutenkin niin epäsosiaalinen, että en enää kohta edes vastaa puhelimeen.
VastaaPoistaKiitos!
PoistaTunnistan tunteen. Epä- on itse asiassa aika epämääräinen etuliite - vähäsosiaalisuus tai ihan vain se, että oma seura riittää mukavasti pitkälle, voivat parhaimmillaan tarkoittaa erittäin hyvää elämää. Ja silloin kun eivät, on vain etsittävä ja keksittävä ne omat jutut, omat tavat olla muiden ihmisten lähellä & kanssa. Vaikka tämä tällainen verkkoriipustelu.