Tänä aamuna tuntui pitkästä aikaa herätessä siltä, että peiton poimuihin painautuneella vartalollani olivat vihdoin taas kaikki osat paikoillaan, ja ennen kaikkea iho.
Olen kaivannut sitä tunnetta, syksyn pimeyteen taas kerran melkein kokonaan kadonnutta tuttua olemassaoloa, kypsää jäsenten harmoniaa, jota on nautinto itsekin silittää ja venytellä. Tuntui hyvältä saada se takaisin ja varsinkin juuri tänään, vuoden viimeisenä päivänä.
Ehkä juuri siksi, että on vuoden viimeinen päivä eikä ensimmäinen.
Huomenna uuden tuntua olisi kuitenkin ehtinyt jo odottaa, pystynyt jopa kuvitelemaan sen vaikka vain siitä syystä, että sellaisia kuuluukin ajatella vuoden ensimmäisenä päivänä. Varsinkin jos aamu aukeaa aurinkoisena ja olo on uuden vuoden kannustamana muutenkin poikkeuksellisen kepeä ja innokas. Mutta tänään tuntui siltä kuin olisin saanut lahjan.
Että olenhan minä täällä, tässä kropassa, tämän ihon sisällä ja etenkin sen kanssa. En kadonnut minnekään tänäkään vuonna, tältäkään vuodelta. En vaikka vitutuksen aallot ja syvänmielen tsunamit iskivät kaikista vararakennelmista ja ennakoivista säätutkista huolimatta useita kertoja, sekä sisältä että ulkoa, ja vaikka niiden syövereihin olin taas kerran vähällä menettää ihan liian paljon.
Tuntui hyvältä vain olla ja herätä.
Mietin niin kuin jokainen tänään, miettisinkö mennyttä. No mietin varmaan kuitenkin, niinkuin vähän väliä muutenkin. Ehkä kirjoitan illan mittaan vielä ylös ilot, vaikka vain kolme suurinta. Ehkä myös jonkun suruista, että muistaisin siitäkin selvinneeni.
Ja mitä kirjoitan huomista varten? En ainakaan lupauksia. Mutta jonkun toiveen kyllä: majakaksi, tähdeksi taivaan pimeimpään kohtaan. Sillä kaikkihan on mahdollista, onhan? Myös toiveitten tuleminen tosiksi tai ainkin niiden voima viedä eteenpäin.
Ei ihan tyhmä se ajatus, että niin kauan kun on toivoa, on elämää. Pidetään siis kiinni toivosta niin elämäkin pysyy.
Kiitos kaikille niille, jotka ovat kuulleet ja nähneet!
Ja erityiskiitos tulisesti rakastetulle nuorisolleni sekä kotikolon kollipojille. Ilman teitä minun elämäni olisi vain yksi kirpun pieraisu Siperian tuuleen. Tosin varmasti aika tujun hajuinen, silloinkin.
Itse harvoin mietin mennyttä edes näin uuden vuoden kynnyksellä. Tänään kuitenkin niin tein eikä se tuntunutkaan ollenkaan pahalta. Useimmiten kuitenkin ajattelen, että koska mennyt on mennyttä eikä sitä pääse muuttamaan kuitenkaan, niin olkoon siellä kaikessa rauhassa. Jotain sieltä kuitenkin tulee mukaan myös tähän päivään, joten ehkä sinne voi välillä hetkisen katsoa. Vaikkapa vain siksi, että selvisin siitäkin.
VastaaPoistaKiitos, kun näköjään jatkoit. Iloa, onnea ja rakkautta alkavaan vuoteen.
Menneessä ovat tämän päivän siemenet, myös ne hyvät. Minua kiinnostaa ihan älyttömästi se, miksi minä olen (tai joku muu on) tällainen kuin olen, ja tosi opettavaista on ollut tajuta myös jotain niistä reiteistä, joita pitkin on joutunut eksyksiin - sekä ne toiset, joita pitkin on sieltä eksyksistä selvinnyt.
PoistaMutta tärkeintä on menneitä tongittuaan muistaa taas nostaa kärsä korkealle ja suunnata kohti tuoreina tuoksuvia uusia ruohokenttiä.
Valoisaa vuotta 2013 myös sinulle! Ainakin 365 hyvää heräämistä ;)
Ja kiitos.
Hyvää Uutta vuotta sinulle!
VastaaPoistaPoikkesin pikaisesti toivottamaan sillä kello on jo paljon ja huomenna on taas herättävä töihin. Palaan kuitenkin lukemaan ajatuksella ja vaihtamaan ajatuksia.
Olehan kiltisti eli rauhallista vanhan vuoden kuoppaamista <3
Kiitos, loppuvuoden inspiroijani! Tämä on nyt tuhdisti prosentoidun uudenvuodenglögin saattelemaa kommentointia mutta sitäki syvemin totta: olen rehellisesti hyvin iloinen, että satuin löytämään Blogistanian pohjattomasta merestä juuri sinun Luostarisi sivut. Se on tehnyt minulle hyvää. Ja tämän ihan kohta loppuvan vuoden kuoppaaminen on ollut paljon kevyempi tehtävä kuin osasin arvatakaan.
PoistaOlen aina kiltisti. Varsinkin kun pyhimykset siihen oikein erikseen kehottavat.
Sinulle itsellesi rempseää ja kaikin puolin kivutonta ensi vuotta! Ja pitkiä meheviä yöunia. Usko niihin. Kyllä nekin vielä tulevat. Minä jos joku tiedän.
Tulin nyt toivottamaan sinulle hyvää ja antoisaa uutta vuotta 2013 näin paremmin. Olet kuules Sudenjälki niin täynnä mystiikkaa ja viisautta, että olet tehnyt erittäin suuren vaikutuksen meikäläiseen - voidaanpa sanoa sinun liikutelleen jopa perustuksia mikä ei ihan joka naiselta onnistukaan. Siksipä sinulla onkin erityinen paikka sydämeni sopukoissa ja toivonkin sinun muistavan tämän, myös niinä sosiaalisen erakoitumisen hetkinä. Ei sinun ajattelemisesi meikäläistä lopu kun blogistanian taakseni jätän. Tänään viimeksi matkatessani kohti työmaata koitin analysoida teikäläistä, muodostaa sieluni silmin kuvaa siitä että minkähän näköinen se Sudenjälki oikein on... (sähköpostiosoitteenihan sinä tiedätkin ;D )
VastaaPoistaRakkaudella, Peppone <3
Hahaa, vai oikein nähtäviä kuvia! Sudenjälki on niin häkellyttävän upea, suuri ja pelottava, että on kyllä varminta jättää visuaaliset viritelmät laajemmin lähettelemättä... Mutta kiitos vilpittömistä sanoistasi - kätken ne sisimpääni ja tutkiskelen tosissani täällä turvassa turkkini uumenissa.
PoistaKauniita un(elm)ia!