Jos ei ole hyvä olla, ei ole hyvä olla. Silloin saa lähteä. Eikä sitä kukaan muu voi mitata kuin ihminen itse, missä menee jäämisen ja lähtemisen raja.
(Yrittämisen merkityksestä ihmissuhteen elämänmittaiselle kestävyydelle jeesustelevat voivat sitten heti tässä kohdassa napittaa huulensa ja keskittyä miettimään, miten monta vuotta on tarpeeksi monta vuotta yrittämistä. Seitsemän, seitsemäntoista vai seitsemänkymmentäseitsemän? Ja miten onnellinen pariskunta he olivatkaan yritettyään seitsemänkymmentäseitsemän vuotta olla onnellinen pariskunta!)
Ennen lähtemistä jokainen on varmasti päättänyt jäädä. On halunnut ryhtyä ja yhtyä, on uskonut, toivonut ja rakastanutkin. Ehkä synnyttänyt tai siittänyt pari lasta, sijoittanut omaisuutensa asuntoon. Siis nainut pankin. Pakottanut itsensä tottumaan tapoihin, joita ei olisi koskaan kuvitellut joutuvansa katselemaan päivittäin. Mutta on nähnyt ne kuitenkin. Ja on joskus jopa nauttinut siitä erilaisuudesta, ehkä itsekin muuttunut jostain kohdasta samaan suuntaan, löytänyt itsestään taipuisuutta, joustavuutta. Iloa ja rauhaa.
Mutta jokaisessa paratiisissa on käärmeensä. Joskus ne ovat vain pieniä vaarattomia lieroja, jotka voi helposti survaista kuoliaaksi. Joskus taas reidenpaksuisia kuristajakäärmeitä tai kallionkoloista luikertavia teräväkielisiä myrkkykäärmeitä Kalisevia kalkkaroita tunteiden hiekka-aavikoilla.
Sankarielämässä kaikista käärmeistä selvitään, oikeassa elämässä aina ei. Voi kai niidenkin keskellä elää, mutta kutsutaanko sellaista enää elämäksi? Ja kyisen pellon kyntäjiä on nähty useamminkin kuin kerran tuijottelemassa nenä naapurin aidanreunalla tuoreen ruohon perään.
Olen saanut kuulla sellaisenkin kuolemattoman viisauden, että eikö olisi parempi olla edes jonkun kanssa kuin yksin. Ei olisi. Ei ainakaan sellaisen kanssa, joka tuollaisia päästää suustaan.
Tyytyminen tappaa. Jos ei ole hyvä olla, ei tarvitse jäädä.
Maailman vaikein tehtävä on olla tosi itselleen. Mutta ilman sitä ei taatusti selviä elämästä hengissä vaan kuolee kesken matkan.
Helvetti sentään mutta asia on juuri näin! Meillä kaikilla on se neitseellinen vapaa tahto, se on se mitä ei koskaan saisi eikä pitäisi sitoa, sitä ei myöskään saa yrittää taivuttaa omien mieltymyksien mukaiseksi. Joskaan ei pidä antaa sen taipua jonkun muun tahtoon sillä silloin se kärsii ja kuihtuu pois. Vasta sitten, kun kaksi ja samanhenkistä vapaata tahtoa kohtaavat ja huomaavat sen harvinaisen asian että voivat olla vapaina vaikka ovatkin yhdessä, ne ovat kohdanneet sen olotilan mihin ne on luotu. Uskollisina toisilleen mutta silti vapaina. Se on tila jota jokaisen meistä tulisi tavoitella ja myös saavuttaa koska se on jatkuva, spiristinen orgasmi.
VastaaPoistaNeitseellisyydestä en tiedä, niin paljon kaikenlaista tungetaan mieleen ennen kuin minkäänlaista vastustuskykyä ehtii kehittyä. Ja sitten menee loppuelämä siinä, kun vuolee sitä kivettynyttä tauhkaa kerros kerrokselta pois oman vapaan tahtonsa päältä...
PoistaPitää olla tosi vahva ja luja ja rohkea pystyäkseen olemaan noin puhtaasti idealisti, ja niin pitää sen toisenkin olla. Montako jatkuvaa spiritististä orgasmia olet nähnyt, noin niin kuin ihan lähipiirissä? Tai edes vähän kauempana?
Se mikä repii minun uskoani on kauniin sidoksisuuden väistämättömältä tuntuva kehittyminen sidonnaisuudeksi (sidonmiehyydeksi?) ja kuristuskuvioiden salakavala muotoutuminen osaksi arkitodellisuutta ihan kaikkien osapuolien huomaamatta. Että tuleeko kuitenkin aina väistämättä se kohta, jolloin on repäistävä henkitorvi väkivalloin auki ja taas tehtävä raunioita?
Luottamisesta taidan tässä puhua ja peiliin katsella.
Vastaan ettei tule mitään kohtaa jolloin pitäisi repiä auki henkitorvia kuin mitään muutakaan. Luin sun ja Titan kommentit ja ymmärsin kyllä mitä ajoitte takaa mutta mielestäni - anteeksi nyt vaan - te naiset yritätte aina liikaa analysoida kaikkea ja se on mielestäni parisuhteessa se syöpä joka tappaa sen. Miksikö? Se analysointi johtaa ennen pitkää omituisiin, täysin paikkaansa pitämättömiin johtopäätöksiin ja tämä taas puolestaan vileä omituisempaan käytökseen. Ei pidä hermostua, miehissä on vikaa ja joidenkin kanssa ei vain homma onnistu, sen myönnän. Tärkein juttu tässä vapaiden tahtojen aka sielujen jutussa on se, että siinä on oikeasti oltava avoin, annettava itsestään kaikki mitä sisällä on 24/7. Ei tarkoita palvomista tai muita omituisuuksia vaan sitä että antaa toiselle näin mahdollisuuden olla vapaasti oma itsensä. Tiedän että tämä meni nyt vitun vaikeaksi koska ulosantini on huono enkä osaa pukea sanoiksi sitä mitä tarkoitan. Peruspointtina kuitenkin se että voi elää vapaan tahdon ja olemisen alla, vailla mitään salaisuuksia jotka synnyttävät vastapuolessa salaisuuksia. Voi kun osaisin selittää tämän paremmin tai olisin vapaa mies niin tulisin ja näyttäisin mitä se tarkoittaa...;)
PoistaRakas Peppone, tiedän kyllä että ajattelevia ihmisiä on joskus poltettu noitina roviollakin, mutta uskallan nyt kuitenkin väittää, että katselet tätä asiaa vähän turhan kapeasta vinkkelistä. Tosin, vinkkeli on omasi ja ihmisellä on sen laajuuden säätämiseen tai säätämättä jättämiseen ihan täysi oikeus - oli hän sitten biologiselta sukupuoleltaan ihan mitä vain.
PoistaLähden alusta. Minusta sellaista ryhmää kuin ”me naiset” ei ole olemassakaan. Ei myöskään ryhmää ”te miehet”, jonka jäsenet voisin määritellä tietynlaisiksi tai aina tai edes pääsääntöisesti tietyllä tapaa toimiviksi ihmisiksi. Okei, biologinen sukupuoli voidaan silmämääräisesti arvioida ja sen perusteella tehdä tuollaiset ryhmät, jotka, jos tarkkoja ollaan, eivät nekään tosin kata koko ihmiskuntaa sataprosenttisesti. Lisää ihan mieletöntä hajontaa tulee siitä, että heti kun mennään tuollaisen ns. ryhmän sisälle, alkavat yksilöiden omaperäiset valloittavat erilaisuudet vyöryä ja kumota tuon biologisen sukupuolen ryhmää määrittävää valtaa. Ja se on minusta aivan hemmetin paljon mielenkiintoisempi näkökulma tarkastella vastaantulijoita kuin pelkkä kahtiajako housuihin kurkkimalla ;)
On siis ihmisiä, jotka analysoivat ja toisia, jotka eivät. Ihmisiä, jotka analysoivat paljon ja toisia jotka vähän vähemmän. Surullista tietenkin on, jos kaksi tässä kohdassa toisistaan kovasti poikkeavaa ihmistä päätyy parisuhteeseen. Syöpähän siitä syntyy, kuten sanot. Mutta syypäitä eli ”viallisia ” ovat ihan yhtä vähän ”me naiset” kuin ”te miehetkään” vaan just tasan ne kaksi ihmistä, jotka eivät kenties ole yhteenlyöttäytymisen hurmoksellisella hetkellä kuitenkaan tunteneet omaa itseään tarpeeksi hyvin voidakseen nähdä, mikä voima itse kutakin tosiasiassa pyörittää. Ja vaikka monta vuotta menisikin aivan mukavasti yhteen hiileen puhallellessa, jonain päivänä voikukat vain puhkaisevat asvaltin ja tositarpeet räjäyttävät mukatasapainon huuthelkattiin.
Jos minä lakkaisin elämää, maailmaa ja omaa olemistani analysoimasta, olisin juuri sellainen tahdoton lapanen, jollaisen kanssa en itsekään kuuna päivänä ryhtyisi päiviäni jakamaan. Sen sijaan se mitä yritän opetella – analysoituani antaumuksellisesti sieluni syövereissä ja sielunveljien ja -siskojen kanssa puhua paukuttamalla ennen kaikkea itseäni ja omia luutuneita toimintamallejani sekä tajuttuani, että tuossa on sisälläni se kohta joka huutaa ja että se olen ihan vain minä itse eikä kukaan muu – on estoton rohkeus, vapaa vallattomuus ja vastuuttomuuskin, nopea tarttuminen kaikenmaailman tuulentuomiin sekä turhien huolten heittäminen. Ei helppoa, mutta mielenkiintoisia tajunnanräjähdyksiä tulee varmasti riittämään loppuelämäksi. Ja se riittää.
Ymmärrätkö? Että joihinkin meistä vain kuuluu analyysintarve ja sen tuoma syväsäikeisyys, ja jos emme sitä mahdu ihmissuhteessa toteuttamaan, on ihan turha haikua minkään vapaan tahdonkaan perään. Tai 24/7 avoimuuden. Ja miksi nämä sulkisivat toisensa pois?
Ainakin minä haluan olla ihan niin avoin ja nahaton kuin parhaimmillani olen, vaikka sattuisi kuinka helvetisti, ja löytää kaiken sen rikkauden mitä sisälläni on ja mitä toisen ihmisen sisällä ja mitä toisten ihmisten lähellä pystyy antamaan ja saamaan. Ja minulle se tarkoittaa ihan yhtä paljon älyn ja mielen kuin sydämen ja koko tämän lihaisen naisenruumiini vapautta olla juuri sellaisia kuin ovat. Kuin minä olen.
No ymmärsin ymmärsin ja sinä toit sen ajatuksen esiin tuossa "jos minä lakkaisin elää..." - kappaleessa esiin paremmin kuin minä tuossa löpinässäni koskaan. Sanoinhan että minulla on vaikeuksia ilmaista itseäni enkä suinkaan tarkoittanut asiaa niin jyrkästi kuin mitä sen esiin toin. Esim. tuo viimeinen kappaleesi on juuri sitä mitä ajan takaa...voi vittu miten mä tämän nyt selittäisin..tarkoitin että jos kumpikin parisuhteessa on koko ajan linjalla "miten minuun suhtaudutaan jos teen noin" tai vastaavasti niin silloin mennään metsään ja lujaa. Eli jos joutuu koko ajan miettimään tekemisiään niin, että yrittää elää toista miellyttääkseen niin ei ei ei, se ei ole hyvä homma. Sulla vaan on tuo ulosanti niin perkeleen monikerroksista ja syvältä luotavaa että tässä joutuu tälläinen vajakki turvautumaan sivistysanakirjan lisäksi Wikipediaan ja googleen (= tuntee itsensä hieman tyhmäksi) yrittäessään ymmärtää sen pohjimmaisen asia - ytimen. Tiedät kyllä mitä meinaan, ainakin toivon niin.
PoistaOkeeei, nyt tajuan! Vajakki näköjään täälläkin vastassa. Tarkoitat siis jatkuvalla analysoimisella sitä itsen ja toisen piinaavaa kyttäyskierrettä, johon ajautuu kun on epävarma suhteen olemassaolon vahvuudesta? (Voi tapahtua alussa mutta myös keskellä tai lopussakin. Suhdetta siis.) Ja ääriin vedettyjä yrityksiä mukautua johonkin, mihin olettaa toisen sinun odottavan mukautua jne. Oh hell no...
PoistaJos tuollaiseen kuvioon ajautuu, on parasta ottaa kunnon analyysi-istunto ihan vain itsensä kanssa ja miettiä, onko se se tapa, jolla haluaa itse elää. Jos ei ole, ei tarvitse. Ei meitä tänne toistemme marioneteiksi tai mitään muitakaan nukkeleikkejä varten ole tehty.
Meinasin pahoitella monikerroksisuutta ja syväluotaavuutta mutta enpäs pahoittelekaan. Se kun tulee itsestä ihan itsestään ja on tätä minua myös. Ja väitänpä, että jos olisin vääntänyt samasta aiheesta lauhkeammin tai latteammin kuin nyt omalla äänelläni tein, et olisi viitsinyt edes kommentoida ;) Haastetta pitää olla!
Näin on ja näköjään pääsemme ymmärrykseen keskenämme - kunhan tarpeeksi kauan hakataan kalloja yhteen. Älä pahoittele mitään, sun ulosantisi on kuin suo - siitä ei saatana pääse irti vaikka yrittäisi ;D
PoistaEttä koli-koli vaan ;) Ja sinusta taas näkee jo kolmen rivin jälkeen, että nimenomaan haet sanaisia soita, nevoja, aavoja, rämeitä, lettoja, deltoja ynnä muita mukavia kosteikkoja, joihin upota. Nautinnollisesti.
PoistaVahvaa, ehkä aavistuksen katkeraakin tekstiä - josta paistaa läpi kiteytynyt Itse.
VastaaPoistaParisuhteilu on vaativin laji mitä tiedän. Siksi se kai on niin mielenkiintoista, samalla turhauttavaa. Helvetti ja Taivas samassa paketissa.
En ole kovin hyvin menestynyt tässä lajissa. En tiedä ketään joka olisi... :D
Kiitos, Tita. Touché.
PoistaMenestys kait riippuu siitä, millä mittarilla sitä mittaa. Ja mittaako itse vai mittaavatko muut. Älä siis ole liian ankara itsellesi vaikka muut olisivatkin!
Ei tämäkään totuus kevyesti ole löytynyt, mutta riittäisikö menestymiseksi se, että on ollut rehellinen itselleen ja rehellinen toiselle? Kerta toisensa jälkeen uudestaan, vaikka lopputuloksena olisikin sitten se, että parisuhdetta ei enää ole.
Jonain päivänä, tällä reseptillä, niin uskon, tuo Pepponen julistama jatkuva spiritistinen orgasmikin on mahdollinen.
Sitä odotellessa ;)
Mä olen tössinyt elämässäni jo kaksi liittoa. Kolmas kerta toden sanoo? Tosin vannoin kautta kaiken mahdollisen, että enää en ikinä ala tähän itselleni liian vaativaa lajiin, mutta kohtalo teki ns. temput. Tässä sitä on sitten pastorin mainitsemaa myötä- ja vastoinkäymisiä nautittu pian 15 vuotta. Jälkikäteen huomasin, että pastori ei puhunut yhtään mitään tasamaasta... Onko se paha puute vai kokemuksen puute/runsaus?
VastaaPoistaTulipa pahasti pohdittavaa :D
Mutta leppeän loivaa loppuviikkoa sulle Sudenjälki. Lukisin mieluusti enempi tekstejäsi. Niistä paistaa läpi paljon elettyä elämää, jota kokemukseksi sanotaan. Ja sehän ei tule ilmaiseksi.... se maistuu ajoittain kitkerältä ja katkeralta, mutta itse siunaan jokaista hemmetin vastoinkäymistä elämässäni. Ne ovat muokanneet minut ja ymärrykseni siihen mitä nyt olen. Noh... se taas ei ole merkittävästi mitään erikoisen ihmeellistä :D Tahdoin sanoa vain, että vastoinkäymisillä ja epäonnistumisilla on kuitenkin jotain tärkeää sanottavaa. Ainakin minulle on ollut.
Olisi tosi vaikea tajuta elämänsä hyvää, ellei olisi välillä vedetty piikkimankelin läpi. Olisi vaikea tajuta itseäänkään, ellei olisi koskaan joutunut nahattomana kasaamaan palasiaan ja miettimään, mikä tämä minä on ja miksi tällainen, miksi juuri tässä juuri nyt.
PoistaTasamaaoivalluksesi on herkullinen, osut ytimeen. Siitä ei tosiaankaan kukaan varoittanut! Melkein kaksikymmentä vuotta minultakin meni, ennen kuin tajusin sen toisen tarpojan kadonneen näkymättömiin, välissämme ääretön kosketusten autiomaa. Eikä siitä siinä meidän kohdassamme enää voinut muuta kuin jatkaa matkaa - eri suuntiin.
Joskus jostain luin kauniin ilmaisun "meille tapahtui avioero". En osaa pitää suhteen päättymistä epäonnistumisena. Suhteita vaan on erilaisia, elämän eri vaiheissa. Elämässä tapahtuu, elämä meille tapahtuu. Joskus se sattuu helvetisti, joskus vähän vähemmän, ja joskus ollaan - niin, siellä taivaassa. Tai vähintäänkin onnemme kukkuloilla.
Valoisaa viikonloppua myös sinulle! Ja kiitos. Tuntuu hyvältä kuulla, että näistä ajatuksista irtoaa muillekin kuin itselle jotain, millä on arvoa.
Hmmm... kyllä minä koin kahden liiton epäonnistumisen (lue=ero) jälkeen aitoa luuserin epäonnistumista. En jakanut vastuuta kahtia, kuten olisi pitänyt. Siihen aikaan minä pidin maailmaa harteillani pystyssä eniveis.
VastaaPoistaElämäni yksi suurin yksittäinen havainto oli, että maailma ei kaadu vaikka en aina jaksakaan. Se oli mieletön oivallus. Saa nauraa :D
Ikääntymisessä on sentään se mukava puoli, että kokemusta on jo kertynyt. Osaa suhteuttaa asioita ja pohtia laajemmastakin perspektiivistä kuin oman napanöydän sisältö.
Niin ja kyllä. Scotch tai Irish blended. Ei jäitä.
Vastuun kanssa on vähän niin kuin vallan kanssa. Jos valtaa ei ota, joku toinen ottaa sen. Mikä on kenenkin kanssa oikea - siis tasapainoinen - vallanjakosuhde? Entä vastuunjakosuhde? Minusta sekin on parisuhteessa kahdesta ihmisestä kiinni, tai ainakin pitäisi olla. Antamista ja ottamista.
PoistaEikä maailma tosiaankaan kaadu, vaikka ei aina jaksaisikaan. On kokeiltu ja nähty sama täälläkin :D
Hyvin menevät, ja myös single malt. Ei jäitä mutta aivan pieni liraus vettä.