sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Totuus kaikesta

...tai ainakin yhdestätoista asiasta, joita kysyi utel.. anteeksi, "ainoastaan tiedonhaluinen" sielunhoitaja-apottimme Saint Peppone. Tartun hänen lähettämäänsä haasteeseen osuvana jälkikirjoituksena edelliseen kirjoitukseeni mutta ennen kaikkea siksi, että arvostan hyvin paljon Pepponen avarakatseisuutta ja ajatuksia siitä, miksi koko blogikirjoittelu ja ristiin-rastiin-keskustelumme on niin tärkeää: että saisimme uusia ajatuksia ja ehkä joskus jopa muuttaisimme jotain vanhojamme.


YKSITOISTA YKSINKERTAISTA ASIAA MINUSTA ITSESTÄNI

1. Viihdyn paremmin itseni kuin muiden kanssa
2. Minulla on siniset silmät, joskus liiankin siniset
3. Saan tosi infernaalisia kilareita, joiden alta on paras pysyä poissa
4. En pelkää omaa kuolemaani mutta lasten kyllä
5. Itsekkyys ja rahanahneus saavat minut turhautuneen raivon valtaan
6. Kun lapset ovat lentäneet pesästä muutan ulkomaille
7. Haluan asua meren rannalla
8. Pidän miehen hengityksen lämmöstä, käsistä lähtevästä halusta ja kiihottuneesta ääntelystä
9. Nukun kahden kissan kanssa
10. En osaa parkua mennyttä enkä pelätä tulevaa mutta välillä nykyhetki vituttaa
11. En pystyisi ikinä tekemään itsemurhaa, koska viime hetkellä miettisin kuitenkin, miltähän huominen näyttää


YKSITOISTA VASTAUSTA PEPPONEMAISIIN KYSYMYKSIIN

1. Uskotko omaan itseesi?
Kyllä. Uskon olevani "itse" ja että se "itse" on omani. On ollut (ja varmasti tuleekin) tilanteita, joissa raja itseni ja muun välillä häilyy, hämärtyy, ehkä häiriintyykin, mutta se alkaa jo olla tuttu juttu. Ja kyllä, uskon itseeni myös sillä toisella tavalla eli uskon, että pystyn mihin vaan, mikä minua kiinnostaa. Eikä muuhun tarvitsekaan pystyä.

2. Elämäsi ehdottomasti paras päivä?
Parhaasta en tiedä - 24 tuntia yhtäjaksoista ehdottomasti parasta on tosi pitkä, oikeastaan ihan mahdoton aika - mutta ratkaisevan hyviä on ollut montakin, siis päiviä, jolloin on tapahtunut jotain keskeistä elämänonnellisuuteeni vaikuttavaa asiaa. Päivät, jolloin lapset syntyivät. Päivä, jolloin päätin erota. Päivä, jolloin uskalsin alkaa rakastaa, vaikka siinä ei ollut mitään järkeä.

Siinä se taisikin olla.

3. Vihaatko jotain sukulaistasi erityisesti?
En jaksa käyttää niin paljon energiaa sukulaissuhteisiin, että vihaisin jotakuta. Yritän olla mahdollisimman vähän tekemisissä niiden kanssa, jotka ärsyttävät eniten. Ja katso: maailma onkin ihanan väljä, avara ja valoisa!

4. Kumpi ohjaa päätöksenteossasi, järki vai rakkaus?
Riippuu tilanteesta ja päätöstä vaativasta asiasta. Mutta olen taipuvainen uskomaan siihen teoriaan, että ihminen kuin ihminen tekee päätöksensä tunteella mutta perustelee ne itselleen järjellä.  Tosin se tunne ei aina ole rakkaus.

5. Kuinka pitkälle olet valmis menemään saadaksesi haluamasi?
Uurastamaan, ponnistelemaan ja tietyissä rajoissa uhrautumaankin mutta en pelaamaan, pettämään, valehtelemaan enkä tappamaan.

6. Kaunisteletko asioita blogissasi?
En. Mutta blogitekstien tarinalliset arvot ja juonen sisäinen logiikka painavat minulle enemmän kuin se, kertooko joku jostakin kaiken. Yritän kirjoittaa niin, että kirjoittamaani olisi myös nautinto lukea, ja sitähän se ei ilman aitoutta ole.

7. Kuinka usein sana rakkaus tulee mieleesi?
Itse sana aika harvoin mutta tunne usein. Monta kertaa päivässä. Mutta totuuden nimessä, tulee kyllä aika monta muutakin tunnetta, ihan sitä toistakin ääripäätä yleensä oikein kunnolla.

8. Paljonko olisit valmis tunnustamaan asioita blogissasi, jos sinun ei tarvitsisi miettiä, mitä muut ajattelevat?
Ihan mitä vaan, jos tunnen siihen tarvetta. Ei minun tarvitse miettiä, mitä muut ajattelevat. Yleensä mietin muutenkin vain sitä, mitä itse ajattelen.

9. Miksi sinä olet unohtanut sotaveteraanit?
Olenko minä? Jos tarkoitat suomalaisia toisen maailmansodan veteraaneja niin kaikki tuntemani ovat jo kuolleet mutta muistan heidät hyvin, joka päivä. Niin hyvin heidän saamansa vammat ovat periytyneet kolmanteen ja neljänteen polveen.

10. Mikä on pahin pakkomielteesi?
Nenän kaivaminen.

11. Kuinka paljon uskot minun puhuvan paskaa?
En yhtään. Uskon olevani keskivertoa lahjakkaampi erottamaan fiktion ja faktan toisistaan ja näkisin kyllä, jos puhuisit paskaa jostain sellaisesta, millä on oikeasti merkitystä.


YKSITOISTA KYSYMYSTÄ IHAN KENELLE TAHANSA, JOKA HALUAA MIETTIÄ NÄITÄ YHTÄTOISTA ASIAA

1. Mitä ominaisuutta arvostat itsessäsi eniten?
2. Mitä piirrettäsi olet eniten joutunut muokkaamaan ja miksi?
3. Missä asiassa toivoisit elämänkumppanisi toimivan toisin kuin hän toimii nyt?
4. Mitä piirrettä elämänkumppanissasi et mistään hinnasta vaihtaisi pois?
5. Mitä kolmea asiaa pidät lasten kasvattamisessa tärkeimpinä?
6. Mihin maahan olisit halunnut syntyä, jos voisit nykyisellä tietämykselläsi valita muun kuin Suomen?
7. Mikä historiallinen aikakausi ja paikka on ensimmäinen matkakohteesi sitten, kun aikamatkailun tekniikka keksitään?
8. Mikä elokuva on koskettanut sinua voimakkaimmin?
9. Mitä kappaletta laulat suihkussa?
10. Minne menet, kun sinua itkettää?
11. Kuka tai mikä sinut hakee sieltä takaisin?


En tälläkään kerralla lähetä näitä kysymyksiä suoraan kenellekään bloggarille, ottakoon kopin ken osuu paikalle ja kuulee kutsun. Mutta jos haluatte jättää kommentin ja kertoa, että tämä ajatusketjukirje jatkaa elämäänsä teidän blogissanne, olen iloinen & kiitän - myös kaikkien muiden blogimaailman elävien puolesta!

7 kommenttia:

  1. Kiitos Sudenjälki! Lukemani vahvisti sitä käsitystä mikä meikäläisellä on ollutkin, vahva ja perin mielenkiintoinen nainen. Ei ole vaikeaa kuvitella viettävänsä yötä kanssasi puhuen ja aamu tulisi varmasti yllättäen. Oikeesti, on olemassa ihmisiä joiden kanssa keskustellaan ja sitten on niitä joiden kanssa ei voi olla kun diibadaaba-linjalla. Kiitos, myös noi sun kysymykset ons ellaisia että niitä on pohdittava.

    VastaaPoista
  2. Samaa mieltä tosta että yhtä, kahta tai edes kolmea parasta päivää ei oikein voi valita. Päiväänkin ehtii mahtua niin monenlaista, ja yleensä pienet hetket onkin niitä, jotka kasvavat mielessä isoksi.

    Ajattelin, että voisin vastailla noihin sun kysymyksiin, ne vaikutti sen verran hyviltä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja ihan parasta mitään on tosi vaikea nimetä, kun eri lailla hyviä on kuitenkin monenlaisia ja niiden merkitys itselle muuttuu, kun aika kuluu.

      Ja kiva, jos kysymykset osuivat ytimiin! Luin ne uudestaan ja taitaa olla niin, että mun on pakko miettiä niihin myös omat vastaukset. Ihan itseä varten :)

      Poista
  3. Hengissä rakkaani?

    VastaaPoista
  4. Hyvä koska päätin tulla kysymään toistamiseen kun ei ole kuulunut mitään ja ikävä kaihertaa..

    VastaaPoista