Aamiainen on iloni. Erityisesti hotelleissa.
Ei, en tarkoita sen kokoa tai monipuolisuutta, vaikka voihan siitäkin repiä päiväänsä pelastuksen. Että tarjolla on neljää erilaista jogurttia, hedelmäsalaattia (ei purkista), persikoita (purkista), muroja, myslejä, jyviä, pähkinöitä, hilloa ja marjoja. Sämpylöitä, paahtoleipää, mustaa kokojyväleipää (jyvät kokonaisina), croissantteja. Cheddaria, camembertia, tuorejuustoa, emmentalia, luostarijuustoa. Lihoja en luettele kun en niitä tunne, paitsi metwurstin. Tomaattia, kurkkua, maustekurkkua, paprikaa. Pekonia, munakokkelia, keitettyjä munia, paistettuja munia, nakkeja, paistettuja sieniä, paistettuja perunoita, mätitahnaa. Kahvia (tällä kertaa tosi pahaa), teetä. Kuutta erilaista tuoremehua.
Se enempi ilo tulee salakatselusta. Leikin nimi on "Kenet ottaisin aamiaisseuraksi" ja sitä ehtii hyvin pelata monta kierrosta tuoremehun ja viimeisen kahvikupillisen välillä.
Aika monta en ottaisi:
- ranskalaisittain hyvin pukeutunutta liehulettiä viilettäjää, joka haukkaa sämpyläänsä jo matkalla pöytään aina yhtä tietoisena siitä, että hänet kyllä aina huomataan
- ylikasvanutta rokkaria, joka käyttää viisi kiloa liian pieniä farkkuja, sanoo huomenta ja istuu viereiseen pöytään mutta ei sen jälkeen keksi mitään, mistä voisi jatkaa keskustelua
- lehteään äkäisin liikkein selaavaa bisnesmaailman mykkää kivikasvoa, jonka aamiainen koostuu mustasta kahvista ja näkkileivästä
- kirjavaan raitapaitaan ja verkkareihin naamioitunutta tekoreipasta ryhmäturistia, jonka annokset ovat luokkaa ruotsinlaivan noutopöytä potenssiin kymmenen, koska niistä kerran on jo maksettu ja kaikki on siis ilmaista
- alistuvasti kumaraan painunutta ihantavallistamiestä, joka seuraa katse lautasessa vaimoaan kuin koira (no, onneksi hänellä on jo seuraa vaimostaan)
Jonkun ehkä kuitenkin:
- sen joka luki älykkölukulasit silmillä aamiaisensa kanssa oikeaa kirjaa ja kirjoitti ajatuksensa muistiin, ennen kuin käveli ultrarauhallisin askelin hakemaan toisen annoksen tuoremehua samaan lasiin
Mutta vain siinä tapauksessa, että hän osaisi myös avata suunsa ja jutella. Sillä ihan kaikista karmeinta tässä maailmassa on katsella pariskuntia, joilla ei ole edes aamiaispöydässä toisilleen mitään sanottavaa.
Totta, en tiedä johtuuko pariskuntien puhumattomuus siitä että kaikki on jo muka sanottu vai siitä, että ei kerta kaikkiaan ole mitään sanottavaa. Suhde on kuollut tai oli kenties jo syntyessään sellainen mutta surullista joka tapauksessa.
VastaaPoistaMinulle se vain ei olisi mikään suhde, ei pari- eikä edes ihmis-, jos ei puhetta olisi. Siis oikeaa puhetta, syväpuhetta, tarkoitettua ja osoitettua, kuunneltua ja kuultua. Kyllähän sitä liibadaabaa voi löpistä vaikka jokaisen pöytänaapurin kanssa mutta että pitäisi nököttää esittämässä paria jonkun kanssa, jolla ei ole minulle mitään sanottavaa - tai minulla hänelle? Siinä kohdassa pitäisi jo tajuta muutamakin elintärkeä syy tehdä radikaaleja ratkaisuja.
VastaaPoistaJuuri näin ja silti näitä pystyynkuolleita suhteita näkee tämän tästä. Ihmiset ovat niin sairaalloisen narsistisia että sitä paskaa suhdetta on pidettävä pystyssä, ts. kidutettava itseään julkisen statuksen romahtamisen pelosta. Se ei ole edes säälittävää, se on syöpä.
VastaaPoistaLiekö siltikään narsismia, ehkä kuitenkin enemmän ihan puhdasta paskahousupelkuruuutta. Ellei sitten juuri tuota statukseen hirttäytymistä. Hirvittävä visio.
VastaaPoista