Terveystehdas

Tulipa hyvinvointivaltion purkajille oivaa koulutusmateriaalia vastaan Docpoint-festivaalilla! Tämä norjalainen dokumentti terveyspalveluiden rahallisen arvon määrittämisestä & kilpailuttamisesta sekä siitä, mihin se johtaa, pitäisi määrätä pakolliseksi katsottavaksi kaikille kansanedustajille, ministereille, sosiaali- ja terveysministeriön virkamiehille, aluehallintovirastojen henkilökunnalle sekä kunnanvaltuutetuille ja kuntien sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottajille:

http://www.factionfilm.no/index.php?cat=shop&id=99

Esimerkki elokuvasta: norjalaisessa hyvinvointinaapurissamme synnytyssairaalan henkilökunnalle oli annettu mielenkiintoinen tehtävä kirjata erikseen hinnoitellut toimenpiteet tarkasti ylös kunkin potilaan kohdalla. Normaalisynnytys X0 000 kruunua, keisarinleikkaus Y0 000 kruunua, tai jos joudutaan käyttämään imukuppia, Z0 000 kruunua normaalin päälle. Sairaalan saama rahallinen tuki valtiolta/kunnalta riippui siitä, kuinka kalliita toimenpiteitä he olivat tehneet. Jos sattuikin niin onnellisesti, että kaikki lapset olivat tammikuussa saaneet syntyä ja äidit synnyttää ilman erityis- tai hätätoimenpiteitä, sairaalalla olikin helmikuussa vähemmän rahaa käytettävissään. Ei varaa palkata lisätyövoimaa, ei varaa parantaa toimintaansa - ei ehkä edes varaa ylläpitää sitä tasoa, joka sillä oli aiemmin ollut.

Entä miten hinnoitellaan kolme minuuttia läsnäoloa kivuliaan ja pelokkaan potilaan luona? Tai kahdeksan minuuttia?

Terveysminsteri kävi hakemassa oppia Toyotan tehtaalta Japanista ja eipä aikaakaan, kun konsulttifirman kellokalle saapui sairaalaan mittaamaan, kuinka kauan hoitajalta menee aikaa hoitoimenpiteeseen, kun potilaan jalkoja paleltaa ja hänelle haetaan sukat...

Ja mehän kaikki tiedämme, että rahalla saa jo nyt enemmän, nopeammin ja ehkä parempaakin kuin verorahalla.

Tätä vastaan on syytä taistella! Monta inhimillistä syytä.

Matematiikka mättää

Ja taas jaettiin yhden työt muille, jätettiin vain yksi äitiyslomasijainen palkkaamatta. Kuinkahan monta kertaa tuon voi tehdä samassa yrityksessä puolen vuoden aikana? Kuinka monen työt jakaa samoille muille?

Mahtava mahdoton yhtälö, jota yritykset yrittävät suurin selityksin todistaa toimivaksi joka hemmetin kerta, kun talouden taantumaa vähänkin aletaan ennustella.

Miten noin yksinkertaisessa asiassa voidaan aina tehdä aivan samat virheet? Eikö jumalauta johtajaksi päästäkseen ihmisellä pitäisi olla sentään jotain trafiikkia korvien välissä? Tai edes hiukan ihan puhtaasti matemaattista ammattitaitoa?

Kerrataanpa siis hiukan aakkosia:

1) Menestyvän yrityksen tärkein pääoma ovat tyytyväiset, sitoutuneet ja motivoituneet työntekijät.
2) Työntekijöiden jaksamisesta välittäminen näkyy suoraan yrityksen tuottavuudessa.
3) Työn määrä ei vähene, vaikka se jaettaisiin kuinka pieniin palasiin ja kuinka monelle tahansa.

Siis, toistan:

1) Vittuuntunut väki vähät välittää tai viitsii.
2) Väsynyt väki ei jaksa sitäkään vähää.
3) Yksi jaettuna viidelle ei ole 1/5 vaan viisi kertaa 1,20. Ja vitutuslisä päälle. Siihen ei kahdeksan tuntia enää riitä.

Että kenenkähän kuningasajatus sekin oli, parantaa työilmapiiriä ja tuottavuutta tuolla tämänpäiväisellä vedolla? Tehtäväkiertoa peliin vaan ja raippoja päälle: seuraavaksi saneerauskeinoksi voidaankin sitten kokeilla hänen palkkansa jakamista muille. Ja muille. Ja vielä muillekin. Hyvin se siihen riittää!

Pakkanen poskilla

Kurttulehtiruusupuskaan oli jäänyt yksi kiulukka eikä pakkanenkaan ollut saanut sitä menettämään hehkuaan. Mieletön näky siinä lehdettömässä maisemassa, piikkisten oksien keskellä! Punaposki. Teki mieli puraista.

Feeling good is good enough, muistakaa se. Tämä on tässä tänään, kissa sylissä, teetä tulossa. Janis laulaa.

Ei mitään syytä valittaa.

Tosi itselle

Jos ei ole hyvä olla, ei ole hyvä olla. Silloin saa lähteä. Eikä sitä kukaan muu voi mitata kuin ihminen itse, missä menee jäämisen ja lähtemisen raja.

(Yrittämisen merkityksestä ihmissuhteen elämänmittaiselle kestävyydelle jeesustelevat voivat sitten heti tässä kohdassa napittaa huulensa ja keskittyä miettimään, miten monta vuotta on tarpeeksi monta vuotta yrittämistä. Seitsemän, seitsemäntoista vai seitsemänkymmentäseitsemän? Ja miten onnellinen pariskunta he olivatkaan yritettyään seitsemänkymmentäseitsemän vuotta olla onnellinen pariskunta!)

Ennen lähtemistä jokainen on varmasti päättänyt jäädä. On halunnut ryhtyä ja yhtyä, on uskonut, toivonut ja rakastanutkin. Ehkä synnyttänyt tai siittänyt pari lasta, sijoittanut omaisuutensa asuntoon. Siis nainut pankin. Pakottanut itsensä tottumaan tapoihin, joita ei olisi koskaan kuvitellut joutuvansa katselemaan päivittäin. Mutta on nähnyt ne kuitenkin. Ja on joskus jopa nauttinut siitä erilaisuudesta, ehkä itsekin muuttunut jostain kohdasta samaan suuntaan, löytänyt itsestään taipuisuutta, joustavuutta. Iloa ja rauhaa.

Mutta jokaisessa paratiisissa on käärmeensä. Joskus ne ovat vain pieniä vaarattomia lieroja, jotka voi helposti survaista kuoliaaksi. Joskus taas reidenpaksuisia kuristajakäärmeitä tai kallionkoloista luikertavia teräväkielisiä myrkkykäärmeitä  Kalisevia kalkkaroita tunteiden hiekka-aavikoilla.

Sankarielämässä kaikista käärmeistä selvitään, oikeassa elämässä aina ei. Voi kai niidenkin keskellä elää, mutta kutsutaanko sellaista enää elämäksi? Ja kyisen pellon kyntäjiä on nähty useamminkin kuin kerran tuijottelemassa nenä naapurin aidanreunalla tuoreen ruohon perään.

Olen saanut kuulla sellaisenkin kuolemattoman viisauden, että eikö olisi parempi olla edes jonkun kanssa kuin yksin. Ei olisi. Ei ainakaan sellaisen kanssa, joka tuollaisia päästää suustaan.

Tyytyminen tappaa. Jos ei ole hyvä olla, ei tarvitse jäädä.

Maailman vaikein tehtävä on olla tosi itselleen. Mutta ilman sitä ei taatusti selviä elämästä hengissä vaan kuolee kesken matkan.

Blues blues blues

Haukkukaa vaikka vanhaksi ja viattomaksi mutta että vei jalat alta tänään, kun ihan randomina tuli napattua kirjaston levyhyllystä nippu muoviplätkiä kohdasta b niin kuin blues ja yksi osui olemaan B niin kuin Buchanan! Uusi kaverini Royboy rysäytti päänsisäiseen soundtrackiini syväuraisen lisäraidan, ja se kitara se kitara, taivas että se soi ja viiltää... osui keskelle rintalastaa ja  pyyhki säröistä sielua, tuuletti tiehensä tämän tunkkaisen tiistain pimeyden.

Haihtuivat kaikki aikeet ajatella ja analysoida, tämän häröisen mieleni selkeä puoli hajosi atomeina lepotilaan ja vain leijun leijun leijun äärettömässä tummansinisessä bluesavaruudessa...

Se niistä suruista, joista aioin valittaa. Juutubatkaa. Suoraan suoneen.